Siirry pääsisältöön

Pääsiäisaskartelua kutistemuovista


pääsiäismuna koristelu vintage roosa
Hempeät sävyt kevääseen.

Vielä ehdin askartelemaan ja kokeilemaan uutta, aika helppoa juttua. Ostin pari viikkoa sitten kirjakaupasta askartelutarvikkeita pääsiäistä varten. Kassalla myyjä huomasi, että ostoksissani oli valkeita, muovisia munia ja hän ehdotti, että kokeilisin koristella munat kutistemuovilla. Kuumaa vettä vaan päälle niin hyvä tulee. Myyjä vielä vinkkasi, että kutistemuovia pystyy käyttämään esimerkiksi koristepullojen ympärillä. Kutistemuovipakkaus oli pari euroa, joten ajattelin kokeilla.
kutistemuovi koristelu pääsiäismuna
Kutistemuovi.

Pakkauksessa oli 12 osaa ja osaset irroteltiin toisistaan katkoviivaa pitkin. Yksi palanen oli muodoltaan niin kuin lankavyyhdin vyöte, joka sitten sujautettiin muovimunan ympärille. Ohjeessa suositeltiin kastamaan muna kääreineen lusikan avulla esim. astiassa, jossa on kuumaa vettä. Pakkausseloste (englanniksi) antoi ymmärtää, että kääreen voi kiinnittää keitettyjen kananmunien ympärille. Kutistemuovikääreessä ei pitäisi olla mitään myrkkyjä. (Luonnollisesti kirjakaupassa ei voida suositella tällaista elintarvikkeen ympärille, joten muovimunilla sitä siellä markkinoitiin.)

kutistemuovi muovi muna

Ajattelin olla nokkela ja keittää veden vedenkeittimessä kiehuvaksi. Pujotin muovimunan reiästä puisen varrastikun, jonka varassa pyörittelin koristemunaa ja laskin altaan päällä kuuman veden suoraan munan ympärillä olevalle kutistemuoville. Näin en polttanut näppejäni ja kuuma vesi valui suoraan altaaseen. Muovi kutistui lämmön johdosta ja kiertyi tiukasti muovimunan ympärille.

kutistemuovi vedenkeitin kutistaminen koristelu
Kaadoin kuuman veden suoraan muovin päälle vedenkeittimestä.

Lopuksi koristelin pääsiäismunat esimerkiksi helmillä ja nauhoilla. Niillä mitä kotoa sattui löytymään. Tämmöiset pika-askartelut tänä aamuna.

pääsiäsimuna koristelu kutistemuovi vintage ruusu
Kutistemuoveissa oli kuva-aiheena vintagehenkisiä kuvia.

pääsiäismuna kutistemuovi ruusu punainen
pääsiäismuna kutistemuovi auringonkukka keltainen
ruusu vintage kohoväri helmiäinen
Kokeilin koristella muovin pintaa kohovärillä.
turkoosi DIY pääsiäinen koriste muna
Tämän koristemunan turkoosi nauha on toiminut aiemmin kesämekon ripustinnauhana.



💟Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille!💟

https://www.bloglovin.com/blogs/sapin-diy-18841137?widget-ref=https://www.bloglovin.com/widgets



Kommentit